Lähes 95% psykalle hakijoista joutuu tyytymään ohueen kirjeeseen, joka tipahtaa heinäkuussa postiluukusta. Kirjeessä kiitetään osallistumisesta, muttei tarjota jatkoa. Jatkosta pudonneiden määrä on ihan hillitön. Pieni onnekas osa saa kiitoksen tekemästään työstä, mutta suurin osa joutuu odottelemaan uutta mahdollisuutta seuraavaan kevääseen. Melko usein heille, joille tiedekunnan ovet avautuvat, yritys ei ole ollut ensimmäinen ja hekin ovat tulleet jossain vaiheessa torjutuiksi. Karsiutuminen voi olla hyvin kipeä kokemus, mutta se avaa myös mahdollisuuksia, joihin myöhemmin ei välttämättä tule aivan samanlaista tilaisuutta.
Uusia pääsykokeita ja mahdollisuuksia odotellessa ajan voi hyödyntää esimerkiksi opiskelemalla avoimissa yliopistoissa psykan kursseja. Yliopistojen omilta sivuilta löytyy tietoa avoimien yliopistojen opintotarjonnasta ja kurssien hinnoista. Psykan opintoja voi myös suorittaa kansanopistoissa, joissa saa usein myös asua ja viettää kokonaisvaltaista opiskeluelämää. Tavallisesti nämä opinnot voidaan hyväksilukea sitten, kun pääset varsinaiseksi yliopisto-opiskelijaksi, jolloin olet koonnut jo osan opinnoistasi ja pääset hyppäämään vauhdista kyytiin!
Opiskelijoiden elämä ei toden totta yleensä ole varoissa uimista, joten vuoden 2018 valintakoeurakkaa odotellessa voin suositella myös rahan keräämistä säästöön töitä tekemällä. Myös opintojen ohessa voi elintasoaan nostaa työskentelemällä, mutta opiskelijaelämästä saa hieman enemmän irti, kun voi huoletta lähteä torstaisin sitsaamaan (sitsit = akateeminen pöytäjuhla) sen sijaan, että olisi kaupan kassalla iltavuorossa.
Vaikkakin yliopisto-opinnoissa on väljyyttä ja akateeminen vapaus, voi pääsykokeiden välisen ajan hyödyntää myös elämyksille. Matkustamiselle tuskin tulee montaakaan yhtä herkullista vaihetta elämässä, joten kaiva passi esille ja käy maailman tuuliin! Matkustaminen opettaa, avartaa ja auttaa ymmärtämään erilaisuutta ja eriosaisuutta paremmin kuin mikään muu. Omille kokemuksille ei ole vastustajaa teorettisista kirjoista ja tutkimuksista, joihin pureudutaan yliopistolla. Muiden erilaisuuden ja ainutlaatuisuuden ymmärtäminen ovat korvaamattomia, kun tulevaisuudessa olet psykologin tai missä tahansa muussa ammatissa.
Sinusta ei ehkä tullut vuoden 2017 fuksi, mutta vuodesta 2017 voi siitä huolimatta tulla tähänastisen elämäsi opettavaisin, rikkain ja vauhdikkain. Yliopisto odottaa kyllä, mutta elämäsi on tässä ja nyt. Mitä voit tehdä juuri nyt olleksesi onnellinen?
Terveisin,
Karoliina