Helsinkiin, Turkuun ja Tampereelle hakeneet ovat jo oman kirjallisen valintakoeurakkansa selvittäneet, mutta Joensuuhun ja Jyväskylään hakevilla loppusuora on juuri näillä hetkillä avautunut eteen ja kirkas valo paistaa sen päässä. Viimeiset kaksi viikkoa ovat raastavia pääsykoelukuaikana. Viimeisen kahden viikon aikana osaa jo niin paljon asioita, että tajuaa myös huolestua kaikista pienistäkin asioista, joita ei tunne hallitsevansa. Oman osaamattomuutensa tiedostaminen voi saada unohtamaan tai mitätöimään kaiken sen tiedon, jota on kartuttanut koko kevään ajan.
Hyvä lukija, todennäköisesti osaat enemmän kuin et osaa. Todennäköisesti suurin osa asioista on hallussasi ja on kyse enää hienovaraisesta hiomisesta. Todennäköisesti olet sisäistänyt jo niin paljon, että saat ujutettua siihen helposti vielä muutaman tärkeän yksityiskohdan. Todennäköisesti suurin työ on jo takana ja nyt kyse on siitä, että saat kaiken kevään aikana oppimasi aktivoitua muistissasi kertauksen avulla ja olet valmiina jättämään sen kaiken paperille vajaan kahden viikon kuluttua.
Tämän loppusuoran aikana on tärkeää, että kertaat sitkeästi ja luet tasaisesti kaikkia artikkeleita sekä tilastoa, jotta koepäivänä asiat ovat kirkkaina mielessä. Tätäkin tärkeämpää on, että pidät itsestäsi ja jaksamisestasi huolta nukkumalla ja syömällä hyvin, liikkumalla välillä ja rentoutumalla joka päivä. Etenkin hyvät unet tulevat tarpeeseen, sillä asioiden syvä mieleen painuminen toden teolla tapahtuu nukkuessa. Jos nukahtaminen tuntuu vaikealta ja kroppa käy kierroksilla, voit yrittää rentouttaa itseäsi helposti kuuntelemalla omaa hengitystäsi ja laskemalla jokainen sisäänveto. Jos huomaat, että ajatuksesi karkaa laskutehtävästä, palauta ajatuksesi hengitykseen ja aloita laskeminen rauhassa alusta. Keskittymällä omaan hengitykseesi, saat pysäytettyä laukkaavat ajatukset, jolloin myös nukahtaminen helpottuu.
Voimia ja hyviä unia loppusuoralle!
Terveisin,
Karoliina