Moi!
Kun itse lukioikäisenä pohdin tulevaisuuttani, janosin tietoa siitä, miten muut olivat alavalintansa tehneet ja kuinka he olivat päässeet opiskelemaan. Koska itse koin silloin muiden alavalintaa koskevat tarinat niin mielenkiintoisina ja hyödyllisinä, päätin kirjoittaa sellaisen teille nyt, kun noista päätöksistä on itsellä jo useampi vuosi aikaa. Tässä siis tiivistetty tarina siitä, millainen minun polkuni psykalle on ollut.
Ensi kerran ajatus psykologin urasta nousi mieleeni, kun 15-vuotiaana katsoin ystävieni kanssa elokuvan Oikeanlaista kemiaa, jossa nainen käy juttelemassa avioerostaan terapeutilla. En muista elokuvaa sen tarkemmin, mutta muistan ajatuksen, joka siitä jäi: minäkin haluan istua nojatuolissa ja ratkoa ihmisten kanssa heidän ongelmiaan! Ehkä en silloin suoranaisesti tiennyt, että juuri psykologia tulisi olemaan alani, mutta tiesin, että haluan tulla tekemään töitä ihmisten parissa heitä auttaen.
Lukioon päästyäni menin psykologian kursseille heti kun se vain oli mahdollista. Lukion kursseilla kiinnostukseni psykologiaa kohtaan vakavoitui. Ymmärsin, että psykologia on huomattavasti monipuolisempi ala kuin mitä olin kuvitellut, ja kiinnostukseni syveni entisestään. Lukioikäisenä pallottelin kuitenkin vielä muitakin uramahdollisuuksia, ja harkitsin muun muassa kauppatieteiden tai matkailun opiskelua. Vieraillessamme yliopistoilla ja Studia-messuilla imin itseeni tietoa kaikista näistä aloista. Valinnanvapaus ja mahdollisuuksien paljous oli kiehtovaa, mutta toisaalta se aiheutti myös paljon stressiä. Mitä jos valitsisin väärin? Mitä jos en pääsisikään opiskelemaan sitä alaa, mitä haluaisin? Olin muutenkin epävarma siitä, mitä tekisin lukion jälkeen. Pitäisikö pyrkiä samantien opiskelemaan vai pitää välivuosi? Lähtisinkö ulkomaille, tekisinkö töitä vai opiskelisinko? Lopulta abikevään koittaessa vuonna 2014 olin kuitenkin jo tehnyt päätöksen: pyrkisin opiskelemaan psykologiaa.
Minulla oli kova hinku päästä pois kotikaupungistani Jyväskylästä, joten hain ensisijaisesti psykologialle Helsinkiin, Tampereelle ja Turkuun. Pääsykokeiden vaikeus kuitenkin kauhistutti minua, joten hain varalta myös Jyväskylään. Luin vähän molempiin pääsykokeisiin, mutta kirjoitusten jälkeen voimavarani eivät riittäneet. Tiesin jo pääsykokeissa, etten tulisi pääsemään sisään. Niinpä aloin jo kesän alussa miettiä, mitä tekisin tulevana lukuvuonna ennen kuin hakisin uudestaan. Harkitsin au pairiksi lähtemistä sekä töiden tekemistä, mutta lopulta päätin, että haluan jo päästä aloittamaan psykologian opinnot. Olin nähnyt jossain mainoksen Alkio-opistosta, jossa psykologian perusopintoja pääsisi tekemään avoimen yliopiston kautta, ja päätin hakea sinne.
Niinpä vietin välivuoden Alkio-opistolla Korpilahdella. Tein psykologian perusopinnot, sivuaineena kasvatuspsykologian perusopinnot sekä pakollisia kielten ja viestinnän sekä tilastotieteen kursseja. Mielipiteeni siitä, mihin yliopistoon hakisin, vaihteli kuin tuuliviiri. Olin hakemassa milloin Helsinkiin ja Tampereelle, milloin Joensuuhun. Vuoden vaihtuessa olin kuitenkin varma siitä, että haluaisin hakea Jyväskylään, ja sitä päätöstä en ole katunut. Keväällä luin tiiviisti pääsykokeisiin, ja myös opistolta sai siihen tukea. Tällä kertaa keskityin vain ja ainoastaan Jyväskylän kokeeseen, enkä hakenut muualle. Tein keväällä myös Psykalle.fi -harjoituskokeita, ja koin ne todella hyödyllisiksi ja motivoiviksi, sillä ne auttoivat arvioimaan omaa tasoa.
Pääsykoepäivä oli yksi elämäni jännittävimmistä. Minulla oli hyvä fiilis, sillä olin lukenut todella paljon, mutta en silti uskaltanut arvata, pääsisinkö eteenpäin vai en. Kun sitten eräänä kesäkuun päivänä kutsu soveltuvuuskokeisin tipahti postiluukusta, olin haljeta onnesta. Koin, että vaikein osuus oli nyt ohi ja aloin henkisesti valmistautua soveltuvuuskokeisiin. Myös soveltuvuuskokeet jännittivät, mutta varsinkin jälkikäteen ajateltuna se oli todella mielenkiintoinen ja mukava päivä. Vaikka koin soveltuvuuskokeiden menneen melko hyvin, en uskaltanut ajatella asiaa sen enempää. Heinäkuussa koitti se päivä, josta olin haaveillut koko kevään – luin Opintopolusta, että minut oli valittu Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan psykologiaa.
Ja niin syksyllä 2015 aloitin opinnot unelmieni alalla.
Yliopistolla olen jutellut monien opiskelukavereiden kanssa siitä, miten he ovat päätyneet opiskelemaan psykaa. Olen huomannut, että polkuja on niin monta kuin on opiskelijoitakin. Joku tulee lukiosta, toinen ammattikoulusta. Joku on tiennyt lapsesta asti haluavansa tälle alalle, toisella on jo toinen korkeakoulututkinto alla. Joku on hakenut psykalle kerran, toinen viisi kertaa. Kaikilla on oma polkunsa. Lukioikäiselle itselleni haluaisin sanoa sen, että omasta tulevaisuudesta ei tarvitse ahdistua. Vaikka kaikki ei menisi juuri niin kuin on suunnitellut, kaikki järjestyy.
Toivottavasti tästä tarinasta oli hyötyä ja tsemppiä sulle! Jos heräsi jotain ajatuksia tai kysymyksiä niin niitä voit jättää kommenttiboxiin.
Mukavaa loppuviikkoa!
– Anna
Avaimet psykalle 