Näin itse luin: sosiaalinen tuki

Huomasitteko jo, että Psykalle.fi:n harjoitusvalintakokeet Jyväskylän koetta varten ovat ilmestyneet? Sitten vain testaamaan osaamistaan ja harjoittelemaan! Jos vielä epäilet kokeiden hankkimista, niin voit testata palvelua 12 ilmaisen kysymyksen avulla. HTT-kokeen harjoituksia saadaan vielä hetki odottaa, mutta nekin tulevat pian käyttöönne.

Itse tein pääsykokeisiin valmistautuessani kuusi Psykalle.fi -harjoituskoetta pitkin kevättä. Ensimmäiset tekemäni kokeet toivat esiin niitä kohtia, jotka eivät vielä itsellä olleet hanskassa ja vaativat harjoitusta, ja viimeiset toivat uskoa omaan osaamiseen. Itse koin kokeet todella hyödyllisiksi ja suosittelen niitä kaikille, sillä mielestäni tehokkainta on kerrata asioita siinä muodossa kuin niitä kokeessakin testataan – eli esseekokeeseen valmistautuessa kannattaa harjoitella esseevastauksen kirjoittamista, ja kun taas valmistautuu monivalintakokeeseen, kannattaa tehdä mahdollisimman paljon monivalintoja.

Tästä päästäänkin aasinsiltana Näin itse luin -postaussarjan toiseen osaan, eli sosiaaliseen tukeen. Ensimmäisen osan voit tsekata täältä. Sosiaalisella tuella tarkoitan siis kavereiden hyödyntämistä pääsykokeisiin valmistautumisessa! Itselleni tällä oli valtava merkitys erityisesti tilastoa opiskellessa. Tapasimme kahden kaverini kanssa viikottain tilaston opiskelun merkeissä (ryhmämme supercool nimi oli Tilastotaiturit), ja kävimme kirjan luku luvulta läpi. Myöhemmin treenasimme myös artikkeleita yhdessä. Oli hyvä käydä hankalia kohtia yhdessä läpi ja saada selvyyttä sellaisiin kohtiin, joita olimme ymmärtäneet eri tavoilla. Ilman yhteistä läpikäyntiä tuollaiset asiat olisivat jääneet kokonaan huomaamatta! Opetimme myös joitain artikkeleita toisillemme, sillä asioiden selittäminen on tehokas tapa oppia ja tuo monipuolisuutta lukemiseen. Moni saattaa ajatella, että yhdessä lukiessa syntyy ikävä kilpailuasetelma. Me kuitenkin pidimme toisillemme myös motivaatiopuheita ja suhtauduimme hommaan sillä asenteella, että pääsemme kaikki sisään – niin kuin sitten kävikin.

Hyödyllisintä yhdessä lukemisessa oli ehdottomasti monivalintojen tekeminen toisillemme. Jo kysymysten laatiminen itse on todella opettavaista, sillä silloin tulee kiinnitettyä huomiota pieniin yksityiskohtiin sekä siihen, millaisista asioista monivalintakysymyksiä voi ylipäätään tehdä. Parasta oli tietysti päästä tekemään kaverin laatimia monivalintoja. Jokainen saattaa kiinnittää huomionsa materiaalissa hieman eri asioihin ja tehdä näin hieman erilaisia kysymyksiä, mikä taas auttaa huomaamaan erilaisia asioita. Kävimme monivalinnat yhdessä läpi tapaamisilla, mikä myös edisti oppimista. Jos siis olet tähän asti lukenut yksinäsi, suosittelen ehdottomasti kokoamaan muutaman kaverin porukan kasaan lukemista varten! Jos omassa tuttavapiirissä ei ole muita psykalle hakijoita, niin lukukavereita voi löytää esimerkiksi keskustelupalstoilta. Vaikka fyysisesti tapaaminen ei onnistuisikaan, niin ryhmää voi hyödyntää vaihtamalla monivalintoja.

Lukemisessa voi toki koittaa hyödyntää myös niitä kavereita, jotka eivät hae opiskelemaan. Asioiden selittäminen ihmiselle, joka ei tiedä niistä mitään, on tehokas tapa oppia (olettaen että joku jaksaa kuunnella). Kaverin voi myös värvätä suullisesti tenttaamaan materiaalien asioita. Ainakin omasta mielestäni parasta on opiskella asioita mahdollisimman monipuolisesti eri tavoilla, jotta ne tarttuvat mieleen ja vaihtelun vuoksi. Kaikki keinot kannattaa siis ottaa käyttöön!

Lukemisen iloa!
– Anna

Mainokset

Tilastoa ennen psykaa

Hei!

Olen Karoliina, viidennen vuoden psykologian opiskelija Jyväskylästä. Hain opiskelemaan psykologiaa 2012 ja pääsinkin sisään samana vuonna palkinnoksi pitkän kevään ja kovan lukemisen jälkeen. Kyseisenä keväänä opin jotain opiskelusta ja opiskelutekniikoista, joihin en ollut erityisemmin perehtynyt aikaisempien koulujen aikana. Näin jälkeenpäin ajatellen koen, että suuria tekijöitä valintakokeessa onnistumiseeni oli ajoissa aloitettu valmistautuminen, suunnitelmallisuus, armollisuus, päämäärätietoisuus ja sinnikkyys, joita ohjasi vanha kunnon sisäinen motivaatio. Muun muassa kaikista näistä haluaisin myös kirjoittaa teille tulevan lukukevään aikana. Tervetuloa mukaan!

Aloitetaan siitä, että lähtölaukaus on jo annettu ja laskuri painettu käyntiin. Riippuen kaupungista, johon aiot hakea opiskelemaan psykologiaa, psykan materiaalit on jo ulkona tai piakkoin tuloillaan. Riippumatta kaupungista, johon aiot hakea opiskelemaan psykologiaa, tilastotieteen materiaalit on jo tiedossa, ja niitä olisi hyvä jo opiskella. Psykologian artikkeleiden julkaisun jälkeen tekstien työstämiseen sekä niiden sisäistämiseen tulee kulumaan iso osa lukuajasta, jolloin tilastotieteen opiskelu voi tuntua jopa luotaan työntävältä. Kuitenkin, kun tilastotieteen osuus on vähän hallussa tai edes hieman tuttu, on sitä helpompi opiskella artikkeleiden rinnalla. Teette itsellenne palveluksen, kun avaatte tilastotieteen kirjan viimeistään NYT.

Tilastotieteen opiskelussa asioiden ymmärtäminen on toki tärkeää, mutta suuri paino on myös puhtaalla kaavojen ja sääntöjen ulkoa muistamisella. Muistamaan oppimista edistää ennen kaikkea kertaaminen, mutta opetellessa tulisi myös haastaa itseään ja laittaa omat oppistulokset testiin välillä. Itsensä haastamisesta ja testaamisesta voi tehdä myös hauskaa. Haluankin jakaa helpon lukuvinkin, jota voitte esimerkiksi lukupiireissä hyödyntää:

Tehkää porukalla tilaston kaavoista flash card -muistikortteja, joilla voitte pelata.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Kukin saa vuorollaan valita pöydälle asetetuista korteista sen, jonka kääntöpuolen vastauksen antaa muille ääneen tai kirjoittaa paperille. Pelaaja tarkistaa valitsemansa kortin kääntöpuolelta vastauksen ja jos se on oikein, näyttää hän sen muille pelaajille, pitää kortin itsellään ja valitsee uuden kortin. Vastauksen mennessä väärin pelaaja palauttaa kortin pöydälle kertomatta muille oikeaa vastausta ja vuoro siirtyy. Pelin voittaa se, joka on saanut kerättyä eniten kortteja itselleen ja häviäjät tarjoavat voittajalle lounaan.

Hauskoja hetkiä tilaston parissa – sen opiskelu jo nyt on harppaus haavettanne kohti.

 

Karoliina