Opiskelijan kesä

Kesä on tänä vuonna alkanut varhain ja tarjonnut harvinaisen kauniita päiviä nautittavaksi. Siksi onkin hyvä sauma vilkaista, miltä opiskelijan elämä näyttää kesällä.

Lukukausi päättyy virallisesti toukokuun lopulla, mutta monet kurssit päättyvät jo vapun tienoilla. Monesti olen toukokuussa kirjoitellut viimeisiä esseitä loppuun, mutta toukokuun puolivälin jälkeen katse suuntautuu jo kesään. Osa opiskelijoista lähtee kotipaikkakunnilleen kesän viettoon jo pian vapun jälkeen. Uusi lukukausi alkaa syyskuun alussa ja kurssit useimmiten vasta hieman myöhemmin, joten kesätauko voi kestää jopa neljä kuukautta. Miten tuon kesäloman sitten voi viettää?

 

IMG_20180519_194152[1].jpg

 

Töissä

Suuri osa opiskelijoista viettää kesänsä töissä. Töillä ansaitsee toimeentulon kesäksi ja mahdollisesti kartuttaa säästöjä myös tulevaa lukuvuotta varten. Itse olen työskennellyt kesäisin muun muassa marjamyyjänä, tarjoilijana sekä tutkimushaastattelijana. Työnteko tuo mukavaa vaihtelua opiskeluarkeen. Opiskelijana on paljon vapautta omien aikataulujen järjestämisessä, mikä on mahtavaa, mutta toisaalta se tuo mukanaan myös jatkuvan takaraivossa tykyttävän tunteen siitä, että voisi olla edistämässä kouluhommia. Kesätöissä joku muu on asettanut aikataulun valmiiksi, ja kun oma työvuoro on hoidettu, voi vapaa-ajan käyttää hyvällä omallatunnolla muihin asioihin. Olen pitänyt myös siitä, että ajattelua vaativien opintojen sijaan on vaihteeksi päässyt tekemään jotain konkreettisempaa ja fyysisempää esimerkiksi tarjoilijan hommissa. Ja kun on muutaman kuukauden tehnyt töitä, on helpompi syksyllä taas palata innosta puhkuen psykologian pariin.

 

Opiskellen

Jos työnteko ei innosta, töitä ei löydy tai opiskeluinto ei ole vielä loppunut, voi kesän viettää myös opiskellen. Opintoja täytyy tehdä vähintään 5 opintopistettä kuukaudessa, jotta opintotukea voi nostaa myös kesältä. On kuitenkin huolehdittava siitä, että opintotukikuukaudet riittävät koko tutkinnon ajalle, sillä myös kesällä nostetut tuet kuluttavat tukikuukausia. Kesän aikana tehtävät opinnot ovat usein itsenäisiä. Yliopistot saattavat tarjota myös muun muassa kielikursseja tai erilaisia projektikursseja kesälle, jolloin puurtaminen ei ole niin yksinäistä. Myös avoimen yliopiston tarjoamat kurssit kannattaa tsekata. Itse olen tehnyt joitain opintoja lähes joka kesä. Se on keventänyt taakkaa lukuvuodelta, kun joitain kursseja on voinut jättää kesälle. Kesällä on mukavaa paneutua opintoihin huolella, kun aikaa on enemmän ja kursseja vähemmän.

 

IMG_20180612_144420[1].jpg

 

Lomaillen

Opiskelijakin on ansainnut pitkän lukuvuoden päätteeksi kesäloman. Omasta palautumisesta on tärkeä huolehtia, ettei ole kiireisen kesän jälkeen vain entistä väsyneempi palatessa taas opintojen pariin. Osa kesästä kannattaa varata rentoutumiselle ja aikatauluttomuudelle, vaikka muun kesän viettäisikin opintojen tai työnteon parissa.

 

Reissussa

Oletko haaveillut pitkästä reppureissusta, Interrailista tai vapaaehtoistyöstä ulkomailla? Opiskelijana kesä on oivallinen ajankohta toteuttaa haaveita pitkästä reissusta, sillä työelämään siirtyessä kuukausien mittaisesta kesätauosta voi vain haaveilla. Reissailun voi yhdistää myös töihin tai opintoihin tekemällä ulkomailla töitä tai opintoja. Unohtumattomimpiin kesämuistoihini kuuluu kolmen viikon mittainen ranskan kielen kieliharjoittelu Belgiassa. Reissailun ja uusien kokemusten lisäksi sain harjoittelusta rutkasti opintopisteitä, mikä takasi sekä kesäopintotuen että opintojen edistymisen.

 

20160731_162744_edited.jpg

 

Nauttikaahan kesästä!
– Anna

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s