Missä psykologiaa voi opiskella?

Suomessa psykologiaa voi opiskella viidessä eri kaupungissa, joista Turussa myös toisella kotimaisella kielellämme. Tämä tarkoittaa siis kuutta eri hakukohdetta, joista voi valita itselleen sopivimman. Valintaan vaikuttavat varmasti paljon omat toiveet ja ajatukset siitä, missä päin Suomea haluaisi asua opiskeluajan. Se on iso valinta, sillä psykologian opinnot ovat ohjeellisesti noin viiden ja puolen vuoden mittaiset. Siinä ajassa ehtii paljon muutakin kuin vain opiskella. Parhaimmillaan opiskeluaika tarjoaa uuden kotikaupungin, paljon uusia kavereita ja verkostoitumista tulevien kollegoiden kanssa. Ja jos opiskelupaikkakunnaksi valikoituu se oma kotikaupunki, tarjoaa opiskelijaelämä  halutessasi aivan uuden ulottuvuuden tuttuihin ympyröihin.

Puhtaasti kaupunkinäkökulman lisäksi asiaa kannattaa ehdottomasti pohtia siltä kantilta, mikä psykologian laitoksista tuntuisi itselleen sopivimmalta. Suomessa eri yliopistot tekevät yhteistyötä ja kaikista yliopistoista saa yhdenvertaiset tutkinnot. Eri kaupunkien psykologian laitosten välillä on kuitenkin myös hieman eroja. Niissä tehdään hieman eri painotusaloilla tutkimusta ja opetusta järjestetään pieneltä osin eri tavoin. Nämä heijastuvat siellä suoritettaviin psykologian opintoihin. Perehdy siis huolella siihen voisiko joku yliopisto erityisesti tarjota juuri sinun kiinnostuksen kohteita parhaiten vastaavaa opetusta.

Jyväskylän yliopistossa psykologian laitos toimii kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnassa. Sen opetus on jaettu sektoreihin, jotka ovat kehityspsykologia, neuropsykologia, kliininen psykologia ja persoonallisuus- ja työpsykologia. Tänä keväänä aloituspaikkoja on 77:lle uudelle opiskelijalle. Jyväskylän psykan laitos on opiskelijamääriltään muihin verrattuna melko jättiläinen! Lue lisää! 

Helsingin yliopistossa psykolgian laitos siirtyi 1.1.2017 osaksi lääketieteellistä tiedekuntaa. Sisään otetaan tänä vuonna 50 uutta opiskelijaa. Opinnoissa ja tutkimuksessa on edustettuna havainto- ja kognitiivinen psykologia, kehityspsykologia, kliininen psykologia, liikennepsykologia, neuropsykologia, persoonallisuuspsykologia, psykometriikka ja metodologia. Lue lisää!

Tampereen yliopistossa psykologiaa opiskellaan yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikössä. Psykologian tutkimus kattaa monia eri osa-alueita: kehitys- ja persoonallisuuspsykologia, terveyden ja mielenterveyden psykologia, kognitiivinen psykologia ja neuropsykologia, työ- ja organisaatiopsykologia ja psykologian tutkimusmenetelmät. Aloituspaikkoja Tampereella on 30. Lue lisää!

Turun yliopistossa psykologiaa opiskellaan yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa. Turussa on erikoisosaamista kognitiivisen neurotieteen, oppimisen ja vertaissuhteiden tutkimuksesta. Lisäksi opinnot sisältävät viisi valinnaista jatkumoa, jotka ovat kehityspsykologia, kognitiivinen ja neuropsykologia, persoonallisuus- ja sosiaalipsykologia, kliininen psykologia ja menetelmäopinnot. Turkuun otetaan sisään 31 uutta opiskelijaa. Lue lisää!

Joensuussa psykologiaa opiskellaan Itä-Suomen yliopistossa filosofisessa tiedekunnassa. Aloituspaikkoja on tarjolla 40. Joensuussa psykologian opinnoissa on näkökulmana kehitys, elämänkulku, terveys ja mielenterveys, joita tarkastellaan yksilönnäkökulmaa laajemmin myös sosiaaliselta, yhteiskunnalliselta, kulttuuriselta ja historialliselta kantilta. Joensuussa voi myös opiskella oikeuspsykologiaa. Lue lisää! 

Åbo Akademissa psykologiaa voi opiskella ruotsiksi.  Vuonna 2017 on tarjolla 20 aloituspaikkaa. Lue lisää!  Lue lisää 2 !

Summa summarum: Omaa ykköshakuvaihtoehtoa miettiessäsi surffaile eri yliopistojen sivuilla ja fiilistele mikä voisi olla se itselle houkuttavin.  Toisaalta kannattaa huomioida, että Suomessa yliopistot tekevät paljon yhteistyötä perusopetuksen järjestämisessä ja kaikista saatavat tutkinnot ovat saman arvoisia, joten turhaa stressiä ei kannata kantaa siitä missä opintonsa suorittaa. Edellisten linkkien lisäksi olennaiset perustiedot löytyvät koottuna myös opintopolku.fi sivustolta.

Advertisement

Psykalle 2017

Aika käynnistää psykologian pääsykoekevät 2017, tervetuloa mukaan!

Vaikka voi tuntua siltä, että kevääseen ja pääsykokeeseen on vielä paljon aikaa, on hyvä hetki aloittaa koitokseen valmistautuminen nyt heti. Aloitetaan se luomalla kokonaiskatsaus kevään keskeisimpiin askelmerkkeihin:

Tammikuu

  • Tutustu eri yliopistojen psykologian laitoksiin ja valintakoevaatimuksiin. Osoitteesta opintopolku.fi löydät kaiken tarvitsemasi tiedon opiskelijavalintaan liittyen yhteenkoottuna. Psykologin ammattiin johtava tutkinto on psykologian kandidaatti ja maisteri (3 v + 2,5 v), yhteensä 330 opintopistettä. Opintoja tarjoaa suomen kielellä Jyväskylän, Helsingin, Tampereen, Turun ja Itä-Suomen (Joensuun kampus) yliopistot. Löydät jokaisen kaupungin koulutusohjelman kirjoittamalla hakukenttään esimerkiksi  ”psykologia” ja ”kaupungin nimi”. Valitse hyvissä ajoin oma hakukohteesi, jotta voit alusta asti orientoitua heidän valintakoevaatimuksiinsa.
    • Tarkista hakukohteesta ainakin seuraavat tiedot:
      • aloituspaikkojen määrä
      • valintakoemateriaalit ja mahdolliset julkaisupäivät
      • mitä kerrotaan itse valintakokeesta
      • valintamenettely (ensikertalaiskiintiöt)
      • valintakoepäivä
  • Tutustumisesi perusteella tee suunnitelma pääsykokeisiin valmistautumiseen. Millaista tukea tarvitset, jotta luot itsellesi parhaat puitteet onnistua? Tutustu valmennuskurssitarjontaan ja esimerkiksi psykalle.fi:n valmennustuotteisiin.
  • Hanki jo saatavilla olevat pääsykoemateriaalit.

Helmikuu

  • Opiskelu on suositeltavaa aloittaa heti, kun muun elämän aikataulujen puitteissa on mahdollista. Tämä on haastava osa pääsykoekevättä varsinkin lukiolaisilla ja hakijoilla, joilla on muita opintoja ja töitä keväällä. Sen vuoksi on tärkeää hyvissä ajoin raivata itselleen kalenteriin riittävästi aikaa pääsykokeisiin lukemiselle. Tämän realiteetin kanssa moni hakija elää, eikä se ole este onnistumiselle. Se kuitenkin vaatii asian huomioimista, päättäväisyyttä, priorisoimista ja lukemiseen omistautumista sen ajan mitä siihen on käytettävissä!
    • Mahdollisuuksien mukaan aloita tilastotieteen opiskelu jo hyvissä ajoin ennen psykologian materiaalien julkaisua. Varsinkin Helsinkiin, Tampereelle ja Turkuun hakiessa on tärkeää huomioida tämä, sillä loput valintakoemateriaaleista julkaistaan vain kuukausi ennen pääsykoetta, jolloin tuo kuukausi on hyvä käyttää niiden parissa.
    • Huomioithan, että tilastotieteen valmennusvideot ovat käytettävissä jo vuoden alusta alkaen.

Maaliskuu

  • Jyväskylän pääsykoekirjallisuus julkaistaan 1.3.2017 (huomioithan, että tilastotieteen pääsykoekirja on jo ilmoitettu)
  • Yhteishaku alkaa 15.3.2017 klo 8:00

Huhtikuu

  • Psykalle.fi:n Jyväskylän harjoitusmonivalintatehtävät julkaistaan
  • Helsingin, Tampereen ja Turun valintakoeyhteistyön loput pääsykoemateriaalit julkaistaan 10.4.2017
  • Muista hakea yhteishaussa viimeistään 5.4.2017 klo 15:00

Toukokuu

  • Psykalle.fi järjestää Jyväskylään hakeville soveltuvuuskoesimulaation 6.5.2017. Tarkempaa infoa päivittyy nettisivuille myöhemmin.
  • Helsingin, Tampereen ja Turun pääsykoe 9.5.2017 
  • Joensuun pääsykoe 22.5.2017
  • Jyväskylän pääsykoe 23.5.2017

Kesäkuu

  • Jyväskylän ja Turun soveltuvuuskokeet järjestetään kesäkuussa.

 

Psykalle 2017-kisat voi julistaa alkaneeksi!